Pieni hetki, jolla voi olla suuri merkitys
Joskus vertaistuki on vain rauhallinen hetki sairaalahuoneessa. Kuuntelemista, yhteistä hiljaisuutta tai keskustelua siitä, mikä juuri tänään painaa mielessä. Se voi olla pieni hengähdystauko sairaalapäivien rutiinien keskellä – tuokio, jossa sairastamisen kuormaa ei tarvitse kantaa aivan yksin.
Ajatus siitä, että voisin olla hetken sairastavan rinnalla ja kuuntelijana, sai minut hakeutumaan vertaistukijaksi Kymenlaakson keskussairaalan medisiiniselle osasto P:lle. Luin sairaalapäivystyksestä Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry:n sosiaalisen median kanavalta ja otin yhteyttä. Pian yhdistyksen ja OLKA-toiminnan ammattilaiset kouluttivat minut vertaistukijan tehtävään sairaalaympäristössä.
Oma sairastumiseni on osa sitä taustaa, jonka kanssa menen tapaamisiin. Syöpäni löydettiin vuonna 2013, ja sitä hoidettiin reilun vuoden ajan. Hyvin hoidettiinkin, ja siitä olen äärettömän kiitollinen. Minulla on oma kokemus myös syöpää sairastavan läheisen roolista. Lisäksi olen aiemmin toiminut vertaistukiryhmän ohjaajana toisessa potilasjärjestössä. Ajattelin, että jos nämä kokemukset voivat tuoda edes hitusen jotakin hyvää sairastavien elämään, haluan olla mukana.
Päivystysvuorot sovitaan vertaistukijoiden kesken hyvissä ajoin etukäteen. Kun oman vuoron aika koittaa, saan ennalta tiedon osaston vertaistukitarpeesta. Osastolle saavuttuani hoitajat kertovat, ketkä potilaista ovat toivoneet vertaistukijan käyntiä. Koputan huoneen oveen, tervehdin ja kerron olevani Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen vertaistukija. Kerron myös sairastaneeni itse syövän. Sanon, että olen siinä hetkessä häntä varten ja että voimme jutella juuri niistä asioista, joista hän itse haluaa puhua.
Keskusteluaiheiden kirjo on laaja, ja jokainen kohtaaminen on omanlaisensa. Joku haluaa puhua sairaudesta, toinen kertoo lähes koko elämäntarinansa. Välillä ollaan vakavien asioiden äärellä, toisinaan nauretaan yhdessä. Joku on vasta saanut tietää sairastavansa syöpää, toinen taas on elänyt syövän kanssa jo vuosia. Kohtaamisissa on puhuttu peloista, arjesta, hoidoista, perheestä, ystävistä, unelmista ja suunnitelmista hoitojen jälkeen. On ollut myös hetkiä, joissa tuettava on surrut läheisensä menettämistä. Vertaistukijan tehtävä ei ole antaa valmiita vastauksia, vaan olla läsnä, kuunnella ja jakaa ymmärrystä silloin, kun sitä tarvitaan.
Jokaisen päivystysvuoron jälkeen ajan kotiin kiitollisena. Kohtaamani ihmiset ovat antaneet minulle palasen itsestään, jakaneet elämäänsä ja tuntojaan kanssani. Vaatii rohkeutta avata sisintään vieraalle ihmiselle, erityisesti tilanteessa, jossa sairaus ja hoidot määrittelevät isoa osaa elämästä. Vertaistukija voi tarjota jotakin sellaista, mitä ei aina tarvitse sanoittaa: kokemuksesta nousevaa ymmärrystä. Ehkä juuri siinä on vertaisuuden ydin. Siinä, että toinen ihminen voi aidosti sanoa: minä tiedän jotakin siitä, mitä sinä käyt läpi.
Lempeyttä ja toivoa syksyysi!
