Päihdevalistusta Vekaranjärven varuskunnassa
Tupakoimattomuus on ollut minulle aina itsestään selvyys. Lapsuuden kodissa isäni tupakoi ja yritti monesti lopettaa siinä kuitenkaan onnistumatta, kunnes kohtalo puuttui peliin. Työtapaturman seurauksena 6 viikkoa vuoteen omana lonkkavedossa auttoi tekemään päätöksen tupakoinnin lopettamisesta. Nostin siinä kohtaa hattua isälle ja päätös on pitänyt näihin päiviin.
1980- luvun alussa opiskelin Ruokolahdella kansanopistossa vuoden hoitoalan linjalla tähtäimessä sairaanhoitajan opinnot. Siihen aikaan järjestettiin raittiuskirjoituskilpailuja ja muistan osallistuneeni kirjoituskilpailuun kansanopistossa ollessani. Aiheeni kisassa oli ”Miksi en tupakoi?” ja sain kirjoitelmastani kirjapalkinnon.
Sairaanhoitajan ammatissa olen vuosikymmenissä kohdannut niin tupakoivia potilaita kuin hoitajia. Potilaita olen kannustanut tupakoimattomuuteen ja manaillut samassa työvuorossa olevia kollegoita, jotka ahkerasti kävivät ”haukkaamassa happea” ja saivat näin hyvän syyn poistua osastolta kiireen keskellä.
Tänä päivänä Syöpäjärjestön hoitajana terveelliset elämäntavat ja tupakoimattomuus korostuvat työssäni. Kaksi kertaa vuodessa vierailen Vekaranjärven varuskunnassa Valkealassa Kansalaiskasvatustapahtumassa Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n yhteistyökumppanina puhumassa nikotiinituotteista. On hienoa saada nuoriin alokkaisiin kontakti ja muistuttaa heitä tupakkatuotteiden vaarallisuudesta sekä kannustaa heitä nikotiinittomaan elämään. Kysyttäessä tupakoivilta tai nuuskaa käyttäviltä ajatuksesta lopettaa joku kaunis päivä, yhä useampi käsi nousee ylös eli lopettamispäätöstä on mietitty. Terveellisempien elämäntapojen merkitys ymmärretään, sillä heillä elämää on edessä vielä useita vuosikymmeniä. Karjalan prikaatin komentajalta olemme saaneet henkilökohtaisesti kiitosta tekemästämme hyvästä valistustyöstä. Kolmena päivänä järjestettävässä tapahtumassa elokuussa olin mukana kahtena päivänä. Tapahtumaan osallistui noina päivinä yhteensä 961 kuulijaa eri joukko-osastoista, joista heinäkuussa palveluksensa aloittaneita kohtasin 918, naisia heistä oli 27 sekä ryhmänjohtajia 22. Päivät ovat tosi pitkiä ja rankkoja, mutta hyvän asian puolesta kannattaa uhrautua. Hyvällä mielellä jään taas odottamaan ensi vuoden helmikuuta jolloin Vekaranjärvi taas kutsuu.
Neuvontahoitaja Jaana