Siirry suoraan sisältöön

Roosa nauha, kansainvälinen välittämisen tunnus

Asta Buchanan

Asta Buchanan

Roosa nauha on maailmanlaajuinen välittämisen symboli: seison rinnallasi, vaikka emme tunne toisiamme. Se sai alkunsa 1990-luvun alussa Yhdysvalloissa, josta Roosa nauha, Pink Ribbon, levisi globaaliksi kampanjaksi rinta- ja myöhemmin muidenkin syöpien tietoisuuden puolesta.

Edes taivas ei ole rajana Roosa nauhan sanomalle.

Ylpeästi vaaleanpunaista rinnassa

Jo vuosien ajan Roosa nauhat ovat matkustaneet miljoonia kilometrejä eri mantereiden välillä Finnairin lentävän henkilökunnan rintapielessä. Myös kotkalainen lentoemäntä Karoliina aikoo kantaa lokakuussa Roosa nauhaa virkapuvussaan, yhdessä satojen kollegoidensa kanssa.

– On kunnia-asia saada kantaa Roosa nauhaa osana virkapukuani, ja sillä osoittaa oma tukeni tärkeälle asialle, Karoliina kertoo. – Koen Roosa nauhan viestin sekä Roosa nauha -kampanjan erittäin tärkeiksi.

Karoliinan työnantaja Finnair on Roosa nauhan pitkäaikainen yhteistyökumppani.

– Minusta on upeaa, että työnantajani on vuosittain mukana tukemassa Roosa nauha -kampanjaa. Olemme kaikki ylpeitä siitä, että saamme pukea Roosa nauhat uniformuihimme, Karoliina hymyilee.

Roosa nauhan sanoma kantaa vuosienkin päähän

Myös matkustajat ovat huomioineet Roosa nauhat lentävän henkilökunnan rintapielissä. Karoliina on kokenut, että vastaanotto on ollut poikkeuksetta positiivinen.

– Matkustajat ovat saattaneet kommentoida, että onpa kiva, kun teillä on Roosa nauhat. Suurin osa ei sano mitään ääneen, mutta Roosa nauha tuo selvästi hymyn huulille.

Erityisesti mannertenvälisillä lennoilla voi jäädä aikaa pidemmillekin keskusteluille, jotka ovat merkityksellisiä niin matkustajalle kuin lentoemännällekin. Karoliina muistaa yhä muutaman vuoden takaisen juttutuokion Suomesta kotiin matkalla olleen rouvan kanssa.

– Roosa nauha herätti ajatuksia eräässä iäkkäämmässä matkustajassa. Hän kertoi parantuneensa rintasyövästä, ja Roosa nauha uniformuissamme oli tuntunut hänestä erityisen arvokkaalta eleeltä. Rouva sanoi, että vielä vuosia myöhemminkin Roosa nauhan näkeminen tällä tavoin sai hänet tuntemaan olonsa nähdyksi. Hänestä tuntui siltä, että hänestä välitettiin, Karoliina muistelee.

Roosa nauhoja näkyy niin maalla kuin ilmassakin, ja Karoliinasta on ihanaa olla osana tuomassa näkyvyyttä tärkeälle asialle. Hän toivoo, että hän saisi myös tulevina vuosina kantaa Roosa nauhaa virkapuvussaan ja näin jatkaa merkityksellisen viestin levittämistä.

– Roosa nauhalla on tärkeä sanoma.

Näytä, että välität: lahjoita

Vuosittainen Roosa nauha -kampanja on Suomen suurin keräys syövän nujertamiseksi. Suomen lisäksi Roosa nauha -kampanja järjestetään yli 30 maassa.

Kun ostat oman Roosa nauhasi Kymenlaakson Syöpäyhdistykseltä, annat tukesi oman alueemme syöpäyhdistyksen käyttöön. Voit osoittaa välittämisesi myös kertalahjoituksena internetin kautta tai ostamalla Roosa nauha -tuotteita, joiden tuotoista osa ohjataan Syöpäsäätiölle Roosa nauha -keräykseen.