Siirry suoraan sisältöön

Hyvää valtakunnallista vertaistuen päivää!

”Itselle merkityksellisintä oli sairastuttuani päästä vertaistukiryhmään. Meidän vertaistukiryhmämme oli nuorille syöpään sairastuneille suunnattu ryhmä ja siellä koen kohtaamisieni olleen kaikista merkityksellisimpiä. Itselle oli todella tärkeää huomata, että muitakin omanikäisiä oli samassa tilanteessa ja että monet heistä kokivat todella samankaltaisia asioita sairastumisesta kuin itse.” Vertaistukivalmennukseen osallistuva

Torstaina 17.10.2024 on lokakuun kolmannen viikon torstai, jolloin vietetään Kansainvälistä vertaistuen päivää. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta vertaistuesta ja -toiminnasta sekä kiittää vertaistukijatehtäviä tekeviä vapaaehtoisia.

Vertaistuki on tukea, jota tarjotaan kokemusperäisesti. Sen tärkeimpiä elementtejä ovat kuunteleminen sekä oman kokemuksen kertominen. Sairauden kohdatessa on sairastuneella sekä hänen läheisillään valtava tarve saada tietoa. Vertaistukija voi toimia terveydenhuollon rinnalla ja tarjota kokemuksellista tietoa siitä, millaista sairauden tai vamman kanssa eläminen on päivittäisessä elämässä. Vertaistukijan tehtävänä on myös luoda toivoa ja hänelle voi olla helpompi puhua ja avautua jaetun kokemuksen takia.

Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry sekä OLKA Kymenlaakso ovat yhteistyössä Medisiininen osasto P:n kanssa aloittaneet kuukausittaiset vertaistukijapäivystykset osastolla. Vertaistukijat käyvät kerran kuukaudessa kahden tunnin ajan osastolla keskustelemassa potilaiden sekä läheisten kanssa. Vertaistukijat ovat käyneet Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen pitämän vertaistukijavalmennuksen sekä OLKA Kymenlaakson räätälöidyn sairaalavapaaehtoisvalmennuksen. He allekirjoittavat vaitiolositoumuksen sekä ovat itse halukkaita toimimaan vertaisina sairaalassa.

Vertaistukijakäynnillä puhutaan kaikesta, välillä sairaudesta ja toisinaan taas ihan muusta. Vertaistukijat kokevat tehtävänsä arvokkaana sekä saavat itsekin keskusteluista hyvän mielen. Palaute osastolta on myös ollut positiivista. Toiminta jatkuu ja jos vertaistukijoita ilmoittautuu toimintaan lisää, on mahdollista saada tukikäyntejä lisättyä.

Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry valmentaa vertaistukijoita syöpäpotilaille sekä heidän läheisille. OLKA Kymenlaaksolla on myös vertaistukijavalmennus, johon voi osallistua kuka tahansa vertaistukitehtävään haluava. Molempiin valmennuksiin vaaditaan kuitenkin oman tilanteen tasapainoa sekä oman sairauden hyväksymistä, tällöin voimme varmistaa, että vertaistuki on laadukasta ja keskittyy toivoon.

Raisa Mänttäri, OLKA-koordinaattori