Suolistosyöpää sairastavan Mervin tarina

Mervin tarina

 Olen pian 58-vuotias nainen,joka yllättäen sairastui peräsuolisyöpään kolmisen vuotta sitten.

Itsestäni olen pitänyt aina hyvää huolta, olen syönyt terveellisesti ja liikunta on ollut elinehtoni monissa muodoissaan eri vuoden aikojen mukaan. Luonto on ollut minulle aina tärkeä ja kaikki luonnonantimet marjoina ja sieninä ovat olleet osa elämääni.

  Kunnes eräänä päivänä kolmisen vuotta sitten suoleni ”räjähti”ja ulosteen mukana tuli kirkasta verta noin 12 tuntia ja ajattelin sen olevan peräpukamista lähtöisin. Mietin myös sitä, että kylläpä omegakapseleiden vaihto teki aikamoiset tepposet. Ulosteeni oli kyllä muuttunut jo aiemmin, mutta en ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Olin ollut ripulilla ja ummella sekä ulostetta tuli vähän kerrallaan. Läheisten huolestuessa veren ilmaantumisesta menin työterveyslääkärille, joka tutkittuaan skoopilla peräsuoltani sanoi,että siellä on riekaleita, mutta ei sinulla ole syöpää se on vanhojen ihmisten tauti. Pääsin kuitenkin tähystykseen ja erikoislääkärin ilmeestä näin, että jotain on pielessä. Hän sanoikin pian, että sinulla on täällä peräsuolessa pahanlaatuinen kasvain,syöpä. Se oli shokki. Lääkäri kertoi heti miten tästä edetään ja mitä on tulossa. Tarkemmat tutkimukset, sädetys, leikkaus, avanne ja liitännäishoidot. Hän kysyi vielä onko kysyttävää, no ei ollut, olin shokissa. Olin odottanut viestiä mahdollisista polyypeistä, joita isälläkin oli ollut, mutten mitään tällaistä. Perheelleni, läheisille, työkavereille kerrottuani lohdutin heitä tästä tiedosta ja sanoin heille, että mitä on tulossa ja tämä on läpihuutojuttu kohdallani, eli siirsin oman järkytykseni jonnekin syvälle sisimpääni. Tuin muita alussa,mutta hoitojen alkaessa muut tukivat minua.

Hoidot olivat rankat, kehoni ei toipunut solumyrkyistä, avanteen kanssa oli ongelmia. Jouduimme pitämään hoidoissa useita taukojakin. Käytössä oli myös valkosolunnostajat,jotka jonkun verran auttoivat pahimman yli. Oli epäilyä syövän leviämisestäkin. Halusin eroon avanteesta tauon aikana ja pääsinkin sulkuleikkaukseen, mutta sain parin päivän päästä vatsakalvon tulehduksen, ja sairaalareissu venyi 1.5vkon mittaiseksi. Tuli lisätutkimuksia, mutta onnekseni syöpä ei ollut levinnyt ja hoidot lopetettiin. Lääkäri vitsaili viimeisellä kerralla, että olisit voinut kuolla hoitoihin,sinulla saattoi olla harvinainen entsyymipuutos?

Vatsa alkoi toimia vilkkaasti avanteen sulun jälkeen 15-30x/pv. Sain lääkityksen siihen. Palasin töihin työkokeiluna parina päivänä viikossa. Vessareissut alkoivat ärsyttää, täytyi aina tarkastaa että varmasti pääsee vessaan jos tarve tulee, koska en pystynyt pidättämään vessahätääni. Sain vesiperähuuhtelut ohjaukset avukseni ja söin ummettavaa lääkettä sekä ripulia aiheuttavaa lääkettä vuoronperään, joka toinen päivä tyhjensin suoleni ja joka toinen päivä söin lääkkeitä ettei suoli toimi. Minulla ei ollutkaan enää muuta elämää. Lääkkeet ja tyhjennykset valvottivat, vatsassa oli kipuja, ilmavaivoja, vääntelyä ja kouristuksia. Sain lääkkeitä lisää, jotka lisäsivät ummetusta. Jaksoin 11kk tälläistä elämää, ja lopulta itkin erikoislääkärille etten jaksa enää tätä paskaa, tämä ei ole ihmisarvoista elämää. Sain puolen vuoden sairasloman, pääsin rauhoittamaan vatsani. Mutta ei se helpottanut. En voinut lähteä minnekään en edes kauppaan, vessat täytyi tarkistaa. Ja se aiheutti myös henkistä stressiä. Sain työterveyslääkäriltä vuoden sairasloman ja nyt haetaan työkyvyttömyyseläkettä.

Sain tietää, että minulla on Lars-syndrooma, ulosteenkarkailuvaiva,joka on mahdollinen peräsuolisyöpäleikatuilla. Lääkärini kertoi vielä että sädetys, leikkaus itsessään, solumyrkyt ja vatsakalvontulehdus ovat edesauttaneet syndrooman syntyyn. Aika on ainut joka parantaa,mutta siinä voi mennä 4-5 vuotta. Nyt suunnitellaan neurostimulaattoria laitettavaksi, mutta onnistumisprosentti on 50%, siinä on koeaika kaksi-neljä viikkoa. Elleivät nämä toimet auta, on vielä kaksi vaihtoehtoa jäljellä. Reikä vatsapeitteisiin, josta teen huuhtelut tai lopullinen avanne. Mutta vatsassani on nyt paljon kiinnikkeitä, ja kerran olin jo suolitukoksen takia sairaalassa, joten siihenkään ei mielellään mennä.Tällä hetkellä käytän öisin vaippaa suolitukos vaarankin takia. Nyt syön ripulilääkettä,jotta suoleni on löysällä. Parafiiniöljykin on käytössä. Lenkit ovat lyhentyneet lähimetsään, enkä käy missään.(koronakin syynä)

Olen kuitenkin opiskellut tämän koko prosessin ajan, se on antanut minulle toivoa. Uuden oppiminen ja uudet mahdollisuudet häämöttää. Matka itseeni on ollut raskas, mutta antoisa,suurinta on varmaankin anteeksianto itselle ja menneisyydelle. Olen hyväksynyt tämän kaiken itselleni ja uskon että minulla on näiden kaikkien kokemusten jälkeen muillekin annettavaa. Eri syöpäjärjestöt ja yhdistykset ovat olleet suureksi avuksi kaikin tavoin. Perheeni ja läheisten tuki ja rakkaus on ollut korvaamattoman suurta. Tästä kaikesta olen kuitenkin kiitollinen, ja nyt olen suostunut elämän vietäväksi. Elämälläni on tarkoitus.